Kävin torstaina pelaamassa salibandyä ensimmäistä kertaa Elmon syntymän jälkeen. Edellisestä kerrasta on käytännössä kulunut lähes vuosi. Voitte siis kuvitella, miten surkeassa jamassa kaikki lihakset (?) tällä hetkellä voivatkaan olla. Onnekseni huomasin, että minulla silti vielä on lihaksia, sillä kipeitä kohtia on tällä hetkellä joka puolella kehoa. Mutta tästä tämä taas alkaa, urheileminen nimittäin. Ensimmäinen tappio sisuunnutti jälleen... Sisuuntumisesta puheen ollen... Samaisena tostaina meillä vieraili muuan ukki keilapallo kainalossa. Isäni oli siis päättänyt nöyryyttää vävyään Hyvinkään keilahallissa. Vaan kuinkas siinä sitten pääsikään käymään. Uusintaottelu lienee tiedossa lähiaikoina. Tällä kerralla isän kannattaa ehkä ottaa kotikenttäetu...?
Elmolla on meneillään ihan uusi oppimiskausi. Eilen poika päätti kääntyä ensimmäistä kertaa vatsalleen. Ja sitten sitä mentiinkin ympäri ihan koko ajan. Koko ilta meinasi mennä härdelliksi, kun kierähtäminen oli koko ajan niin kauhean mukavaa. Niin mukavaa, että pyörimistä ja vehtaamista piti jatkaa myös seuraavana yönä omassa sängyssä...
Perjantaina teimme pitkän retken. Lähdimme koko porukka seitsemältä aamulla autolla kohti Helsinkiä. Elmo ja minä menimme työpaikalle moikkaamaan kavereita ja Vesa suuntasi omille menoilleen. Mukavan aamukahvituokion jälkeen vaunuilimme Elmon kanssa kirjamessuille messukeskukseen. Ja tietysti myöhässä, koska minä - yllättäen - jäin töihin suustani kiinni. Onneksi meidän messuseurana oli Tiina-sisko ja Sofia-serkku, jotka ymmärtävät hyvin, että joskus homma saattaa vähän venähtää. Messuilla surffailimme tyylikkäästi vaunuilla (Sofia rattailla) ja välillä pukattiin Elmo rintareppuun katselemaan maailman menoa. Messuilta löytyi sekä Elmolle että Sofialle monta mukavaa lastenkirjaa kotiin kannettavaksi, Elmolle mm. Richard Scarryn Iloinen autokirja ja Sofialle Sanna hammaslääkärissä på svenska. Messuilta siirryimme nukkuvien vauvojen kera Tiinalle Espooseen. Espoosta suuntasimme vielä rajusti laajentuneeseen Jumboon ostosreissulle. Ja sitten kotiin kääntymisharjoituksiin...
Mutta se, mistä minun oikeastaan piti kirjoittaa, on siskoni Tiina. Tajusin jälleen kerran eilen, miten mahtava sisko minulla on. Meitä kahta on yhdistänyt aina jokin asia koko elinaikani. Joskus ammoisina aikoinana se oli pesäpallo tai jokin muu liikuntaharrastus. Tällä hetkellä yhteistä tekemistä ja puhuttavaa riittää pienistä lapsista. Toivottavasti meitä yhdistää moni asia myös jatkossa.
En oikeastaan osaa edes ajatella elämää ilman Tiinaa. Tiina on ollut aina paikalla ja aina läsnä. Tiinalle ei tarvitse selittää mitään, koska hän arvaa kaiken jo puolesta sanasta. Moni ystäväni on sanonut olevansa kateellinen minulle siskostani, enkä tosiaan ihmettele sitä yhtään. Niin olisin minäkin... Joskus kuulee sanottavan, että siskot tietävät olevansa tärkeitä, vaikkei toinen sitä koskaan ääneen sanoisikaan. En ole samaa mieltä. Niinpä sanon sen nyt ääneen. Tiina, olet minulle tärkeä!
Sain Tiinalta (yllätys, yllätys...) eilen "syyslahjaksi" Maija Paavilaisen kirjoittaman pienen kirjan, jonka nimi on "Siskoenergiaa". Siellä on osuvia sanontoja siskoudesta, siitä ihmeellisestä siteestä kahden sisaruksen välillä. Ohessa on muutamia meidän siskoutta parhaiten kuvaavia lohkaisuja:
- Sisko on yhtä rehellinen kuin suurentava peili.
- Tiedämme, että olemme molemmat oikeassa, vaikka muistamme eri tavalla.
- Siskolle ei tarvitse esittää enempää kuin on.
- Se ei ole toiselta pois, mitä toisella on.
- Sisko osaa tulla lähelle, mutta ei liian.
- Sisko arvaa puolesta sanasta, mutta kuuntelee silti.
- Osaamme molemmat vähän jotakin, mutta yhdessä mitä vain.
- Osaamme siskon kanssa pelata yhteen.
- Molemmat saamme enemmän kuin pystymme antamaan.
- Uskollinen sisar on paras psykiatri.
ps. Minulla on myös ihana veli... Oodi veljelle onkin oman tarinansa arvoinen juttu!
Kommentit