Varoitan jo etukäteen, että kirjoitus saattaa tälläkin kertaa olla katkonaista ja ajatukset kovin hapuilevia. Istun nimittäin takki päällä koneen ääressä, jotta olen valmiina juoksemaan ulos heti kun poika inahtaa. Jos Elmo ehtii herätä itkuunsa, nukahtamisen voi siltä erää taas unohtaa.

Toivottavasti tämä torstaipäivä sujuu sekä minulta että Elmolta eilistä paremmin. Eilinen päivä oli totaalinen katastrofi. Elmo sinnitteli väkisin hereillä jopa liikkuvissa vaunuissa ja huuteli kiukkuisia ärjyntöjä huolestuneelle äidilleen minuutin välein. Lisäksi poika päätti raivota naama punaisena junamatkalla Hyvinkäältä Keravalle. Ja voi niitä kanssamatkustajien sääliviä katseita. Joku vanhempi rouva rohkeni jopa ilmaista huolensa siitä, että poika on nyt varmaankin raahattu pois "normaaleista" oloista eli kotoa. Ja minä tietenkin tunsin huonoa omaatuntoa, että kuskaan lasta väkisin junassa. No, onpahan meidän kolmikuisella pojalla ainakin oma tahto!

Päivät lähtevät parhaiten liikkelle pitkällä kävelylenkillä. Silloin Elmo nukahtaa kunnolla ja hyvällä onnella nukkuu itsekseen vielä tovin paikallaan olevissa vaunuissa. Tänään ilahduin, puhelin piippasi heti aamusta ja minulle tarjottiin seuraa aamulenkille. Kävelimme ystäväni Mirkkan kanssa puolitoista tuntia ympäri Hyvinkäätä. Mikäpä sen mukavampaa, hyvää aikuista seuraa, liikuntaa ja raikas ulkoilma!

Tällä viikolla minua on puraissut kummallinen leivontakärpänen. Tiistaina väänsin ison sämpyläsatsin ja tänään aion pyöräyttää omenapiirakan ja jonkin sortin kakun. Tällä menolla minusta taitaa kehkeytyä  oikea kotihengetär ennen äitiysloman loppua... Ei taida olla pelkoa, sillä villakoiria kasvaa joka nurkassa ja pyykit odottavat taas pesijäänsä. Silitettävien vaatteiden koriin en viitsi edes vilkaista!

Huomenna on ohjelmassa vierailu neuvolassa. Elmo saa rokotteen (en nyt muista mitä kaikkea vastaan...) ja pojan kasvua seurataan taas erilaisin mittauksin. Kuukausi sitten, eli kahden kuukauden iässä, Elmo painoi 6770 g ja oli 63,5 cm pitkä. Yritän kuitenkin muistaa, että Elmo on isosta koostaan huolimatta vasta ihan pieni poika ja tarvitsee valtavasti äidin (ja muiden) syliä. Eihän sellaiselta pikkuruiselta voi vielä vaatia kunnon päivärytmiä. Mitenhän saisin sen tajuntaani, kun yritän seuraavan kerran pakottaa lastani johonkin itselleni sopivaan päiväohjelmaan?