Varoitan jo etukäteen, että kirjoitus saattaa tälläkin kertaa olla
katkonaista ja ajatukset kovin hapuilevia. Istun nimittäin takki päällä
koneen ääressä, jotta olen valmiina juoksemaan ulos heti kun poika
inahtaa. Jos Elmo ehtii herätä itkuunsa, nukahtamisen voi siltä erää
taas unohtaa.
Toivottavasti tämä torstaipäivä sujuu sekä minulta että Elmolta eilistä
paremmin. Eilinen päivä oli totaalinen katastrofi. Elmo sinnitteli
väkisin hereillä jopa liikkuvissa vaunuissa ja huuteli kiukkuisia
ärjyntöjä huolestuneelle äidilleen minuutin välein. Lisäksi poika
päätti raivota naama punaisena junamatkalla Hyvinkäältä Keravalle. Ja
voi niitä kanssamatkustajien sääliviä katseita. Joku vanhempi rouva
rohkeni jopa ilmaista huolensa siitä, että poika on nyt varmaankin
raahattu pois "normaaleista" oloista eli kotoa. Ja minä tietenkin
tunsin huonoa omaatuntoa, että kuskaan lasta väkisin junassa. No,
onpahan meidän kolmikuisella pojalla ainakin oma tahto!
Päivät lähtevät parhaiten liikkelle pitkällä kävelylenkillä. Silloin
Elmo nukahtaa kunnolla ja hyvällä onnella nukkuu itsekseen vielä tovin
paikallaan olevissa vaunuissa. Tänään ilahduin, puhelin piippasi heti
aamusta ja minulle tarjottiin seuraa aamulenkille. Kävelimme ystäväni
Mirkkan kanssa puolitoista tuntia ympäri Hyvinkäätä. Mikäpä sen
mukavampaa, hyvää aikuista seuraa, liikuntaa ja raikas ulkoilma!
Tällä viikolla minua on puraissut kummallinen leivontakärpänen.
Tiistaina väänsin ison sämpyläsatsin ja tänään aion pyöräyttää
omenapiirakan ja jonkin sortin kakun. Tällä menolla minusta taitaa
kehkeytyä oikea kotihengetär ennen äitiysloman loppua... Ei taida
olla pelkoa, sillä villakoiria kasvaa joka nurkassa ja pyykit odottavat
taas pesijäänsä. Silitettävien vaatteiden koriin en viitsi edes
vilkaista!
Huomenna on ohjelmassa vierailu neuvolassa. Elmo
saa rokotteen (en nyt muista mitä kaikkea vastaan...) ja pojan kasvua
seurataan taas erilaisin mittauksin. Kuukausi sitten, eli kahden
kuukauden iässä, Elmo painoi 6770 g ja oli 63,5 cm pitkä. Yritän
kuitenkin muistaa, että Elmo on isosta koostaan huolimatta vasta ihan
pieni poika ja tarvitsee valtavasti äidin (ja muiden) syliä. Eihän
sellaiselta pikkuruiselta voi vielä vaatia kunnon päivärytmiä. Mitenhän
saisin sen tajuntaani, kun yritän seuraavan kerran pakottaa lastani
johonkin itselleni sopivaan päiväohjelmaan?
torstai, 20. lokakuu 2005
Kommentit