Olen ollut tänään extra-super-hyper-tehokas. Koti on siivottu melkein viimeistä kolkkaa (sauna on vielä kuuraamatta) myöten. Onneksi sain kaivattua lapsenhoitoapua Martinlaakson suunnasta. Hoitajat katosivat pariksi tunniksi Elmon sekä vaunujen kera, ja sillä aikaa minä pistin tuulemaan. Ihmeellisesti sitä löytyy potkua, kun tietää, että aikaa on tasan se kaksi tuntia. Siinä ajassa ehdin hyvin suihkutella kaikki kukat, viedä matot pihalle, riehua mattopiiskan kanssa tovin (ja venäyttää niskani...), imuroida, pestä lattiat, tehdä ruokaa ja järjestellä lopuksi kaikki tavarat takaisin paikoilleen. Kateissa ollut joulumielikin alkoi pilkahdella samalla kun eliminoin nurkissa lymyileviä pölypalleroita. Yltiösiistiksi en tänä(kään) jouluna ryhtynyt. En siis siivonnut kaappeja tai komeroita, vaatehuoneesta puhumattakaan. Luin jostain lehdestä, ettei kaappeja kannata siivota, ellei aio viettää siellä jouluaan. En aio...

Huomenna menemme Elmon kanssa taas neuvolaan. Ohjelmassa on jonkun sortin rokotus ja viiden kuukauden viralliset mitat.