Käytiin tänään neuvolassa ja Elmo sai reiteensä piikin. Mitähän lie EPOa meidän lapseen tökättiinkään...? Elmo ei reagoinut pistokseen mitenkään. Ihmetteli vaan, että mitäs tuo äiti tuossa taas noin tiukasti puristelee. Viiden kuukauden viralliset mitat olivat 8710 g ja 72 cm. Neuvolan tätikin jaksaa vaan ihmetellä omilla käyrillä kasvavaa poikaa. Elmon kädetkin ovat tädin mielestä aikamoiset lapiot. Ilmeisesti se oli kohteliaisuus...? Taidan vielä jatkaa Elmon ruokkimista omilla eväillä, kun maito näyttää yhä edelleen riittävän. Sain myös neuvolasta tukea ja kannustusta täysimetyksen jatkamiseen. Eli Elmo saa kerran päivässä bataattia (ja jatkossa jotain muuta sosetta) vain makupalaksi.

Laitoin Elmon päiväunille tunti sitten omaan pinnasänkyyn. Unta piti ensin etsiä puoli tuntia pyörien ja kierien. Kävin aina välillä rauhoittelemassa ja kääntämässä poikaa oikein päin sänkyynsä. Elmo nimittäin oli kääntynyt vatsalleen, mutta jalat sojottivat väärään suuntaan... Ja siellä se vilkkusilmä naureskeli pää pystyssä!

...sitten siihen anteeksipyyntöön. Edelliseen kirjoitukseen oli valitettavasti päässyt iso (kuulemma) lipsahdus. Elmon eiliset kaitsijat tulivat Martinlaakosta eivätkä Myyrmäestä, kuten erheellisesti kerroin. PAHOITTELEN TAPAHTUNUTTA! Ja toivon, että kaikesta aiheuttamastani mielipahasta huolimatta saamme myös jatkossa hoitoapua MARTINLAAKSOSTA...

ps. Virhe on myös korjattu eiliseen kirjoitukseen...