Kesäpäivät vilistävät hirvittävällä vauhdilla. Tällä viikolla Elmokin täyttää jo sen maagisen vuoden! Sitä ennen käväisemme pienellä reissulla maalla. Vesakin pääsee mukaan, kun pari peliä sattuu olemaan itäisessä Suomessa. Matkakavereiksi saamme Marjutin sekä Juhan, ja siitäkös Elmo on riemuissaan. Kyseinen pariskunta kuuluu Elmon suosikkityyppeihin, joita pitää käydä välillä vähän halaamassa. Tuo "tykkääminen" on nykyään Elmon mielipuuhaa. Eilen Elmo kävi tykkäämässä Sofiaa, tosin hieman kovakouraisesti. Täytyy kai opettaa pojalle ajoissa, etteivät tytöt oikein pidä kovin suorasukaisesta toiminnasta... ;-)

101174.jpg
Pongo-apinaa pitää välillä halata.

Rakennuspuuhat ovat edelleen hyvässä jamassa. Maansiirtokoneisto tulee tontille tämän viikon perjantaina ja sitten alkaakin perustuksien teko. Autotalli tulee osina viikolla 33 ja talopaketti viikolla 37. Sitten ei enää tarvitsekaan miettiä, mitä vapaa-aikana tehdään. No, onneksi meillä on apuna kirvesmies, joka tietää, mitä tehdään. Muuten rakentamiseen saattaisikin vierähtää muutama vuosi!

126953.jpg
Leikit tontilla ovat Elmolle aina suurta seikkailua... Ja lapsenvahdin pitää olla koko ajan metrin päässä.

Minäkin päätin pelata palloa vielä ihan tosissaan. Vanhat pelikaverit pyysivät mukaan ykkössarjaan loppukaudeksi, eikä minua kovin kauaa tarvinnut houkutella. Elmon hoito tietysti piti järjestää ensin. Onneksi meillä on ympärillä innokkaita ihmisiä (LUE: urheilun ystäviä), jotka ymmärsivät äidin poltteen takaisin pelikentälle. Oikeastaan nyt on hyvä aika pelata, kun Elmo on riittävän iso, mutta minä olen vielä päivät kotona. Töissäkäynti ei tähän yhtälöön mahtuisi! Ensimmäinen tosikoitos on tämän viikon sunnuntaina.

Pelaamispäätöstä helpottaa sekin, että meidän imetystaival taitaa olla ohi. Elmo ei innostu enää iltaisin äidinmaidosta, vaan homma menee pureskeluksi. Eilen illalla tirautin itkut vähän haikeana, vauva-aika on nyt ohi!