Kirjoitustahtini on alkanut uhkaavasti hiipua... Edellisestä tarinasta taitaa olla jo pari viikkoa aikaa. Ehkäpä "avautumistarpeeni" on vähentynyt, kun elämä näyttää tällä hetkellä kulkevan aika tasaisessa uomassa. Vesan pelit päättyivät jo viikko sitten ja arkeamme pyörittää taas kolme perheenjäsentä. Jo vaivaisen viikon aikana olen ollut huomattavasti aiempaa virkeämpi tapaus. Elmon iltapuuhatkin, ne puurot, pesut ja nukuttamiset sujuvat kaksistaan kuin vettä vain. Yksin kaikkeen saa kulumaan tuplasti aikaa... ja hermoja!


Totta puhuen Vesan pelien päättyminen oli haikeaa myös minulle. Nyt meidän molempien räpylät on sitten naulattu viiden tuuman nauloilla varaston oveen kiinni. Ja vaikka kulunut kesä oli Vesalle ja minulle todella rankka, jäi siitä kuitenkin hyviä muistoja. Elmokin pääsi katsomaan isin pelejä kentän laidalle.


Rakennuspuuhat ovat edelleen samassa hyvässä vaiheessa. Huomenna aloitetaan autotallin kasaaminen ja talopaketti tärähtää paikalle viikon päästä. Elmo on ollut aina välillä mukana tontilla, mutta aiheuttaa touhuillaan yleensä suuren määrän ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Työmiesten ja -naisten hermojen kannalta onkin parasta, että pieni mies on työaikaan joko kotona tai mummilla hoidossa. Toissapäivänä Elmo yritti kipitellä tontilla liian vauhdikkaasti, kompastui omiin jalkoihinsa ja kaatui nenä edellä autotallin sokkeliin. Onneksi selvisimme vain suurella säikähdyksellä! Aiemmin samana iltana Elmo oli jo ottanut osumaa mummin tv-tasoon. Siitä törmäyksestä muistuttaa edelleenkin karmea kuhmu otsassa.