Nyt alkaa mennä hermot... ja olen todella huolissani. Elmon korvatulehdus ei taltu millään lääkkeellä. Ensimmäinen kuuri aloitettiin ennen joulua torstaina ja seuraava kuuri heti tapaninpäivän jälkeen. Tänään tökkäsin pojan suuhun jo kolmatta eri troppia.

Edellinen kuuri loppui keskiviikkona ja luulin tosissani, että saimme taudin kuriin. Viime yö oli taas yhtä kiemurtelua ja vääntelehtimistä, tietysti meidän sängyssä. Ilmeisesti kipeä korva vaivaa vain öisin, eikä sopivaa nukkumisasentoa löydy millään. Lopulta aamuyöstä sain aseteltua pojan sellaiseen asentoon, että Elmokin rauhottui hetkeksi. Minä tosin nukuin (tai yritin) ilman tyynyä... Aamulla suuntasin suoraan lääkäriin. En viitsi kuluttaa enää aikaa ihmettelyyn, vaan marssin saman tien lekurin puheille, kun vaan vähänkin siltä tuntuu. Tälläkään kertaa käynti ei ollut aiheeton. Onneksi tilanne ei nyt ollut ihan niin paha kuin edellisellä kerralla. Nyt tulehdus oli vain toisessa korvassa ja keuhkot olivat puhtaat. Lääkäri ehdotti seuraavaksi vaihtoehdoksi (jos tämä lääke ei pure) korvien putkittamista.

Vietimme eilisen päivän rakennuksella. Vesa teki yläkerran sisäkattoa timpurimme kanssa. Minä (Ile-ukin avustuksella) villotin vielä pari viimeistä putkea katonrajassa, askartelin tuulenohjaimia, niittailin muovia kattoon ja seiniin sekä asettelin palovilloja hormin ympärille. Hormin villotus ei ollut ollenkaan yksinkertaista, kun tilaa työnteolle oli joka puolella noin puolimetriä... Miehet taitavat nakittaa minulle koko ajan ällöttävämpiä hommia, jotta kyllästyisin ja tajuaisin pysyä kotona. Turha luulo, aion mukisematta tehdä kaikkia hommia ihan kiusallani...!