"Lucy"-neidin huutoon selvisi syy: sammas suussa. Tajusin itse vihdoin ja viimein, että joku kumma tyttöä vaivaa. Nyt olen sitten tunkenut vauvalle puolukkaa suuhun viikon verran ja vaiva on kadonnut. Toivottavasti lopullisesti!

Lucy on selvästi "virka-aikavauva". Aamut ja päivät kuluvat hienosti "syö, kakkaa ja nuku"-linjalla, mutta iltaisin uni ei sitten enää kelpaakaan, paitsi ulkona vaunuissa tai jossain reissussa. Yöt ovat menneet mahtavasti (koputan puuta)! Viime yönä tyttö taisi herätä kerran n. 2.30 syömään ja seuraavan kerran syöpöteltiin joskus seitsemän aikoihin aamulla. Tällä menolla tällä äidillä ei ole mitään hätää...

Olenkin ollut oikein tehokas ja saanut jopa tyrkittyä opintoja eteenpäin. En olisi uskonut moista vielä syksyllä. Viime torstaina Elmo oli aamupäivän kerhossa ja iltapäivän ukin ja mummin hoidossa. Sillä aikaa minä paukutin kannettavaa kuin viimeistä päivää. Lucy nukkui melkein koko päivän kuin tukki pihalla vaunuissa.

Vesa on ollut kohta viikon verran töissä ja minä siis lasten kanssa kotona. Täällä kaikki on mennyt oikein mallikkaasti. Olen jopa saanut sekä Elmon että vauvan nukkumaan näin iltapäivisin samaan aikaan. Se tietysti mahdollistaa nämä äidin iltapäivätuokiot netin äärellä.

Elmo ei ole mitenkään radikaalisti regoinut vauvaan. Mitä nyt välillä haluaa tulla äidin syliin kun vauva on ruokailemassa. Onneksi tuo syli näyttää olevan aika iso... ja sopu antaa aina sijaa.

Nyt taitaa olla aika mennä herättelemään Elmoa. Muuten nukkumatti ei tule kylään illalla... tai tulee, mutta liian myöhään.