Ensimmäiset pari viikkoa näyttivät olleen pelkkää kuherruskuukautta. Tyttö veteli hirsiä kaiket päivät ja öisinkin noin kolmen tunnin pätkiä putkeen. No, nyt on sitten kaikki jo toisin...

"Lucylla" alkoivat vatsavaivat heti parin viikon ikäisenä. Nyt on sitten viikon verran kanniskeltu, heiluteltu ja huojuteltu huutavaa vauvaa. Tyttö ei oikeastaan tee hereillä mitään muuta kuin itkee ja huutaa selkä kaarella. Se jos mikä on aivan kamalaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Onneksi tuo kantoliina tainnuttaa tytön unten maille pahimmankin huutokonsertin aikana. Itku alkaa aina hetken päästä syömisestä ja samalla tyttöä vaivaa ärsyttävä hikka.

1185068.jpg
Tässä rauhallinen nukkumistuokio. Hereillä kiukuttaa enemmän.

Olen melkein sataprosenttisen varma, että vatsavaivat johtuvat liian vauhdikkaasta rintaruokinnasta. Olen yrittänyt kaikin keinoin (imetystukilista.net) helpottaa tytön syömistä, mutta maitoa vaan tulee niin vauhdilla ja paljon, että vauva ei ehdi niellä, kun suu on taas täysi. Elmolla oli samankaltaisia vaivoja, mutta ei mitään tähän verrattavaa. Toisaalta Elmo olikin paljon isompi jo syntyessään ja jaksoi syödäkin vähän vauhdikkaammin.

Eilen illalla puhkesin jo itkuun, kun en saanut tyttöä rauhalliseksi millään - paitsi sillä kantoliinalla. Ongelma tuntuu jotenkin itseaiheutetulta, vaikka onhan sitä ruokaakin tytölle annettava. On ahdistavaa, että kiva imetyshetki päättyy nykyään molempien itkuun. Täytyy vaan tsempata ja odottaa, että aika hoitaa tämänkin vaivan unohduksiin.

Elmo on ollut tosi reipas isoveli. Tänä aamuna Elmokin totesi, että "kengurupussi" (eli kantoliina) on kiva ja hänkin haluaa sellaisen. Huh, vauvan kantelu vielä menee, mutta tuo yli viisitoistakiloinen jässikkä jo vähän hengästyttäisi. Tajusin tässä muuten, että Elmo ei saisi enää istua painonsa puolesta edes kaupan kärryissä... Kauppareissut ilman kärryjä...? Juu, toivottavasti kärryt kestävät vielä ainakin ensi kesään asti tai muuten Elmo pääsee kauppaan vain valjailla varustettuna!

1185067.jpg
Elmo jännittää uuden vuoden aattona raketin amupumista.
Syttyihän se ja sitten Elmo huusi: "Ammutaan lisää!"

Olen päättänyt aloittaa kestovaippailun. Kyllästyin totaalisesti tuohon jatkuvasti suurenevaan jätekasaan. Todennäköisesti käytän kestovaippojen rinnalla kertiksiä aina silloin tällöin. Kestovaippavarastoja käyn täydentämässä naapurin puodissa... Vähän paremmin aiheeseen tutustuttuani totesin, että hommahan on aika helppoa. Käytä, pese ja kuivata. Ajattelin aloitella kaikkein yksinkertaisimmalla vaipalla eli Kanto® All-in-onilla. All-In-One vaippa sisältää kaikki vaipan osat, mitä kestovaippailussa tarvitaan ja imuosan saa kätevästi vedettyä vaipan sisältä ulos kuivumisen ajaksi. Ja vinkkinä kaikille Sanzibaarin lukijoille, Kanto-shopista voi ostaa myös kaikkea muuta mielenkiintoista ja mukavaa, vaikkapa kantoliinoja - myös netin välityksellä!

Ristiäiset pidetään 27.1. ja nimi on vihdoin ja viimein selvillä, pienen vatkaustuokion jälkeen. Elmon mielestä siskon nimi on "Poppis". Saapa nähdä, saako tyttö tuosta pysyvän lempinimen...