... aloitti pieni Elmo-poika keskustelun tänä aamuna. Niinpä, lasten
suusta sen totuuden usein kuuleekin. Siitä sitten suunnistin hyvin
mielin lääkäriin omaan jälkitarkastukseeni. Lohduttavaa oli
kuulla, että kyllä tämä tästä vielä joskus helpottuu. Tautikierre pitää
kuitenkin ensin saada kuriin. Nyt vielä tarkastetaan, että viimeinen
(eilen päättynyt) antibioottikuuri on todella purrut. Vähän on
sellainen olo, ettei ole...
Elmon kommentti ei tietenkään oikeasti liittynyt minun terveyteeni.
Olen viime päivinä saanut kuulla myös, että "äiti, sahaan sut poikki",
"kohta mä potkin sua" ja kaiken kruunuksi "äiti, mä en tykkää susta".
Isi on sen sijaan tosi kiva tyyppi. Isi on kuulemma Elmon kaveri ja
rakastaa Elmoa. Yritän oikein kovasti ajatella, että tämä on ihan
normaalia ja kuuluu juuri tähän kehitysvaiheeseen. Ja tietysti Ilonan
ilmestyminen meidän kuvioihin sotkee vielä Elmon elämää. Vanhan
pottataistelun lisäksi olemme saaneet käydä vääntöä syömisestä. Elmo
kun haluaisi nykyään, että häntä syötetään (on syönyt jo vuoden verran
ihan itse). Kun Elmoa kehoittaa tekemään jotain, vastaus on "en
osaa". Nyt sitten opetallaan jälleen yhdessä syömään... ;-)
Kaikkein eniten minua harmittaa, kun omat hermot pettävät. Välillä
huudan pojalle jostain ihan pienistä, täysin mitättömistä asioista. Ei
liene Elmon vika, että äiti on väsynyt pikkusiskon yösyötöistä ja
muista touhuista...? Ilonasta Elmo pitää edelleen, ei siis ole lyönyt
tai muuten kiusannut vauvaa. Eilen Elmo jopa sanoi "minä tykkään
vauvasta". Elmo käy monta kertaa paijaamassa ja suukottamassa Ilonaa.
Eilen poika olisi jopa antanut piparistaan palan vauvalle. Rasti
seinään! Mukavaa on myös se, että Elmon nukuttaminen päiväunille sujuu
helposti, vaikka Ilona keikkuukin matkassa. Vauvaahan on mahdotonta
pitää hiljaisena, mutta se ei tunnu Elmoa haittaavan.
Luin jostain kasvatusoppaasta (?), että uhmakohtauksen (siis lapsen,
vanhempien uhmakohtausohjeet ovat asia erikseen...) tullessa väsyneen
vanhemman kannattaa ulkoistaa tunteensa tilanteesta, nousta ikään kuin
tilanteen herraksi. Olen pari päivää yrittänyt ulkoistaa itseäni
lukemattomia kertoja päivässä, ja homma toimii joten kuten. Pyydän
Elmoa toimimaan ja jos mitään ei tapahtu, kerron laskevani kolmeen, ja
jos mitään ei edelleenkään tapahdu, haen pojan itse. Yleensä Elmo tulee
jo ennen "kolmatta". No, olen kyllä joutunut useammankin kerran
kantamaan kirkuvaa lasta ties missä ja minne, mutta ainakin Elmo
ymmärtää, mitä kolmosen jälkeen tapahtuu... ;-) Ja siinä kolmeen
laskiessa minä saan aikaa rauhoittaa itseni.
tiistai, 5. helmikuu 2008
Kommentit