... aloitti pieni Elmo-poika keskustelun tänä aamuna. Niinpä, lasten suusta sen totuuden usein kuuleekin. Siitä sitten suunnistin hyvin mielin  lääkäriin omaan jälkitarkastukseeni. Lohduttavaa oli kuulla, että kyllä tämä tästä vielä joskus helpottuu. Tautikierre pitää kuitenkin ensin saada kuriin. Nyt vielä tarkastetaan, että viimeinen (eilen päättynyt) antibioottikuuri on todella purrut. Vähän on sellainen olo, ettei ole...

Elmon kommentti ei tietenkään oikeasti liittynyt minun terveyteeni. Olen viime päivinä saanut kuulla myös, että "äiti, sahaan sut poikki", "kohta mä potkin sua" ja kaiken kruunuksi "äiti, mä en tykkää susta". Isi on sen sijaan tosi kiva tyyppi. Isi on kuulemma Elmon kaveri ja rakastaa Elmoa. Yritän oikein kovasti ajatella, että tämä on ihan normaalia ja kuuluu juuri tähän kehitysvaiheeseen. Ja tietysti Ilonan ilmestyminen meidän kuvioihin sotkee vielä Elmon elämää. Vanhan pottataistelun lisäksi olemme saaneet käydä vääntöä syömisestä. Elmo kun haluaisi nykyään, että häntä syötetään (on syönyt jo vuoden verran ihan itse).  Kun Elmoa kehoittaa tekemään jotain, vastaus on "en osaa". Nyt sitten opetallaan jälleen yhdessä syömään... ;-)

Kaikkein eniten minua harmittaa, kun omat hermot pettävät. Välillä huudan pojalle jostain ihan pienistä, täysin mitättömistä asioista. Ei liene Elmon vika, että äiti on väsynyt pikkusiskon yösyötöistä ja muista touhuista...? Ilonasta Elmo pitää edelleen, ei siis ole lyönyt tai muuten kiusannut vauvaa. Eilen Elmo jopa sanoi "minä tykkään vauvasta". Elmo käy monta kertaa paijaamassa ja suukottamassa Ilonaa. Eilen poika olisi jopa antanut piparistaan palan vauvalle. Rasti seinään! Mukavaa on myös se, että Elmon nukuttaminen päiväunille sujuu helposti, vaikka Ilona keikkuukin matkassa. Vauvaahan on mahdotonta pitää hiljaisena, mutta se ei tunnu Elmoa haittaavan.

Luin jostain kasvatusoppaasta (?), että uhmakohtauksen (siis lapsen, vanhempien uhmakohtausohjeet ovat asia erikseen...) tullessa väsyneen vanhemman kannattaa ulkoistaa tunteensa tilanteesta, nousta ikään kuin tilanteen herraksi. Olen pari päivää yrittänyt ulkoistaa itseäni lukemattomia kertoja päivässä, ja homma toimii joten kuten. Pyydän Elmoa toimimaan ja jos mitään ei tapahtu, kerron laskevani kolmeen, ja jos mitään ei edelleenkään tapahdu, haen pojan itse. Yleensä Elmo tulee jo ennen "kolmatta". No, olen kyllä joutunut useammankin kerran kantamaan kirkuvaa lasta ties missä ja minne, mutta ainakin Elmo ymmärtää, mitä kolmosen jälkeen tapahtuu... ;-) Ja siinä kolmeen laskiessa minä saan aikaa rauhoittaa itseni.