Kaulakipu ei sitten millään tuntunut talttuvan. Pää ei kääntynyt kunnolla vielä pääsiäisenkään jälkeen ja Elmo sai oli totaalisen "kaulassa roikkumiskiellon". Pääsiäisen jälkeen iskivät sitten ihan hirvittävät migreenit. Kahtena peräkkäisenä aamuna herätessäni en nähnyt yhtään mitään, kaikki vipatti silmissä ja kohta seurasi älytön päänsärky. Onneksi nuo niskalääkkeet olivat apuna siihenkin vaivaan. Ei kun buranaa ja panacodia vaan naamaan...

Tällä viikolla olen käynyt kahdesti kiropraktikolla. Sieltä olen saanut ennenkin avun kaikkiin selkäongelmiin, mm. aktiivisina pelivuosina. Onneksi niin kävi nytkin. Alaselässä oli sama vaiva kuin aina ennenkin. Nikamat olivat lukkiutuneet vähän ristiselän alapuolelta ja aiheuttivat painetta alaselkään. Kun alaselkä joutuu liian kovalle koetukselle (raskaus, pesis jne.) tulee sinne rasitusvamma, joka saattaa äityä oikein pahaksi. Toinen paha lukkiutuma oli niskassa, jossa kaksi ylintä nikamaa olivat jotenkin kummallisessa asennossa. En kuulemma olisi edes pystynyt kääntämään päätäni normaalisti vasemmalle. Jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen olo oli paljon parempi.

Perinpohjaisen mietiskelyn (ja kiropraktikon ehdotuksien) jälkeen totesin, etten halua riskeerata terveyttäni yhden pesiskesän vuoksi. Kun liikuntakyky menee edes hetkeksi, tajuaa, kuinka rakas tämä oma - ja välillä niin kovin kamala - kroppa oikein on! Ja kaiken kukkuraksi haluan peuhata ja painia omien lapsien kanssa terveenä. On ollut tosi tylsää kieltää Elmoa kiipeilemästä äidin kaulaan. Tänäänkin Elmo kertoi mummille heti eteisessä: "Äitin kaulaan ei saa kiivetä, äitin niska on kipeä, sitä sattuu".

Onneksi maailma on pullollaan mukavia liikuntamuotoja. Aloittelin eilen kevyesti kuuden kilsan hiihtolenkillä. Oli muuten tämän talven ensimmäinen hiihtolenkki! Vesan kanssa suunniteltiin matkan verrella ensi talveksi Finlandia-hiihtoa ja kesäksi maratonia. No, aika näyttää, mihin sitä vielä ehtiikään...

Ennen ensimmäistäkään maratonia tai pidempää juoksulenkkiä aion kuitenkin vähän levätä. Jatkuva sairastelu ja kipujen kanssa eläminen rasittaa mieltä enemmän kuin uskoisi. Olen ollut suorastaan masentunut tämän tauti- ja kipusuman keskellä. Ehkäpä tälläkin on joku tarkoituksensa, vaikkapa sitten tämä tahdin hidastaminen. Siinäkin on ihan riittävästi työtä, että pitää lapset ruuissa, puhtaissa vaatteissa ja kodin jotakuinkin siistinä. Ja syöttää pientä vauvaa noin neljä kertaa yössä...