Olen viimeisen kuukauden yrittänyt vimmatusti ottaa niskalenkkiä Ilonan vaippaihottumasta. Sain pahimman punotuksen talttumaan kortisonilla, mutta sen käyttö ei tietysti pidemmän päälle ole suotavaa. Tällä hetkellä taiteilemme "punottaa, ei punota kovasti" -linjalla... En vaan millään suostu uskomaan, että kestovaipat olisivat tämän aiheuttaneet. Viime viikonloppuna maalla käytin Ilonalla vaan kertiksiä, ja tilanne oli ihan sama, ellei pahempi.

Kaikki yritykseni ja kokeiluni ovat johtaneet siihen päätelmään, että Ilonalla vaan on herkkä iho ja pissa ärsyttää sitä erityisesti. Eniten peppu punoittaa fleece-pintaisten vaippojen käytön jälkeen. Voikohan mikrofleece mennä tukkoon, jos peppua rasvaa esim. Novalanilla? Silloinhan pissa jää lillumaan fleecen pinnalle, eikä vaippa pysy pintakuivana kuten pitäisi. Olen myös käyttänyt fleecevaipoissa Ainun kuivaliinoja (jota saatoin ostaa näppärästi Prismasta), mutta tulos on melkein sama. Peppu on ollut parhaassa kunnossa, kun Ilonalla on ollut bambuinen sisävaippa ja villahousut. Olenkin viimeisen tunnin (Elmo ja Ilona nukkumassa) käyttänyt netissä surffamiseen ja etsikellyt verkkokaupoista sopivia kuivaliinoja,sisävaippoja ja villahousuja.

Laittakahaan viisaammat kestoilijat taas minulle vinkkejä kommentteihin.

ps. Tsekatkaahan tämä: Elmo - kaikkien lajien sankari