Blogi on ollut jumissa jo pitkään. Ihan vaan siitä syystä, että päässä on pyörineet sellaiset ajatukset, joita ei ole voinut vielä ääneen sanoa.

Hain lokakuun alussa uutta työpaikkaa ja sittemmin tulin siihen onnekkaasti valituksi. En tosiaan ollut ajatellut lähteä vielä töihin, mutta tosiasiassa olin herkutellut jo pitkään sillä ajatuksella, että hakisin töitä täältä Hyvinkäältä. Olenhan jo kahdeksan vuotta istunut viikottain kymmenen tuntia junassa. Ja sehän tekee 40 tuntia kuukaudessa, 480 tuntia vuodessa... eli olen tähän mennessä kuluttanut housuntakamuksia 3840 tuntia VR:n penkeillä. Aikamoinen suoritus!

Ja niinhän siinä sitten kävi, että se kiinnostava ja hyvä työpaikka suorastaan käveli vastaan. Kääntöpuoli on tietysti se, etten mitenkään voinut ilmoittaa uudelle työnantajalle, että "teille varmaan sopii, että aloitan vasta ensi syyskuussa". Joudun siis palamaan takaisin työelämään suunniteltua aiemmin. Tarhaan emme vielä (erityisesti) Ilonaa halunneet laittaa, joten Vesa jää vuoden vaihteesta kotiin molempien lasten kanssa. Vuodenvaihteeseen saakka työskentelen osittain ja isovanhemmat katsovat lapsia minun työpäivinäni.

Kaikki on tapahtunut älyttömän nopeasti ja minä selvästikin tarvitsen vielä aikaa sulatteluun. Olen jotakuinkin innoissani, mutta välillä hermostuttaa. Miten saan järjesteltyä asiat niin, että työnteko on mukavaa? Osaanko - ihan oikeasti - antaa Vesalle koko vastuun arjen pyörittämisestä? Ja mitäs, jos käykin niin, että homma hoituukin täällä kotona paremmin kun minä en ole tahtipuikkoa heiluttamassa...?