Aloitin työt viime viikolla. Odotettua aikaisempi syöksyminen takaisin työelämään on sujunut aika rauhallisesti. Ilona ei ole äidin parin päivän poissaoloa edes huomannut. Mummien ja ukin hellässä huomassa on ollut turvallista. Eikä tuo pieni varmasti osaa vielä mieltään sen kummemmin osoittaakaan. Mitä nyt öisin vähän itkeskelee ja kaivautuu tiiviimmin äidin kainaloon.  Ja sitäkin on tapahtunut harva se yö jo ennen minun työhönpaluutani. Syyksi epäilen enemmänkin puhjenneita hampaita, nyt tuli järjestyksessään yhdeksäs hammas, kulma sellainen. Eniten sopeutumisongelmia on minulla ja Elmolla. Elmo on vaatinut aiempaa enemmän huomiota (lue: syliä) ja minä taas pohdin kaiket päivät niitä "hyvän äidin" ominaisuuksia. Viime aikoina huomion ja ajan antamista lapsille on korotettu joka paikassa. Missä ihmeessä se riittävän ajan raja oikeasti kulkee? Kuka sen tietää? Minä, sisko, äiti, naapuri vai Jari Sinkkonen….?  

2087067.jpg
Saunanraikas sinisilmä-Ilona

Välillä työhönpaluu tuntuu todella pahalta. Omatunto soimaa, varsinkin, kun edessä ei olisi ollut edes taloudellista pakkoa. Kyseessä oli sekä minun oma urakehitykseni sekä oleellinen työmatkan lyheneminen. Jälkimmäinen on tietysti kuin laittaisi rahaa perheen yhteiseen aikapankkiin. Mutta siitäkin huolimatta syöksyn välillä syövereihin. Olen puhunut valinnan (työt/lapset) vaikeudesta aika avoimesti ja kysellyt tutuilta erilaisia näkökulmia. Ja sitten kun olen niitä saanut, olen pahoittanut mieleni välillä todella pahasti. On se vaan kumma, kun pitää ehdoin tahdoin hakea itselleen pahaa mieltä. Älä kysy, niin kukaan ei vastaa. Toivottavasti en ole aiemmin itse käyttäytynyt ketään kohtaan vahingossa samalla lailla.  

Onneksi järki kehoittaa välillä rauhoittumaan. Asioilla on oikeasti olemassa niin monta eri puolta. Lapsiahan ei laiteta vieraaseen hoitoon. Vesa jää kotiin ja saa mahdollisuuden olla yksin lasten kanssa. Ja minä olen poissa vain 8-16, en tosiaankaan 24/7. Toisaalta tunnen olevani aika etuoikeutetussa asemassa. Ilona täyttää jo vuoden ja Elmokin alkaa kaivata enemmän härdelliä ympärilleen. Aika harva saa pääkaupunkiseudulla (lasken Hyvinkään siihen) pyöräillä töihin kymmenessä minuutissa. Tunnen jo etukäteen iloa siitä, että voin jatkossa olla enemmän lasten kanssa joka päivä. Toivottavasti panostus tulevaisuuteen vielä palkitaan. Huomisestahan ei koskaan voi tietää.  

2087070.jpg
Elmo ja kotikutoiset syöksyhanskat

Illat ja viikonloput olemme rauhoittaneet kokonaan. Emme ole reissanneet missään, emmekä kyläilleet kenelläkään. Edellisen viikonlopunkin köllöttelimme keskenämme neljän seinän sisällä. Välillä kävimme pulkkamäessä. Kannattaa kokeilla edellä mainituista molempia, suosittelen lämpimästi.  Kun virikkeet alkoivat käydä Elmolla vähiin, innostuivat pojat (Vesa ja Elmo) kokeilemaan syöksymistä olohuoneen lattialla. Kyllä vain, luit oikein, syöksymistä ihan oikeaan pesistyyliin. Syöksyminen onnistuu oikein hyvin kotioloissa, kun laittaa villalapaset käteen syöksyhanskojen sijaan. Patja voi olla mukava, jos kova lattia kasvattaa liikaa pelkokerrointa. Elmo syöksyi illan aikana olohuoneessa varmaan viisikymmentä kertaa. Ja menipä niistä muutama jopa ihan tyylipuhtaasti! Ilonalla ja minulla oli kovasti hauskaa, kun kikattelimme poikien touhuille. Lopuksi syöksyimme kaikki saunaan, Elmo pää hiestä märkänä.