"Marraskuu, läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun...", lauloi
Miljoonasade. Uskomatonta, että nyt jo tosiaankin on jo marraskuu! Ja
jouluna meidän Elmo täyttää jo viisi kuukautta.
Eilen illalla - aika väsyneenä - mietin, olenko tosiaan osannut nauttia
Elmon ensimmäisestä kolmesta kuukaudesta "täysillä". En varmaankaan,
sillä ainakin ensimmäinen kuukausi meni ihan kamalassa sumussa. En edes
muista, miten niistä päivistä selvittiin. Paitsi sen perjantain, kun
Vesa lähti pelireisulle ja kotiin jäi kaksi itkevää olentoa. Onneksi
appivanhemmat tulivat pelastamaan täysin uupuneen äidin ja antoivat
puolentoista tunnin hengähdystauon. Kävin saunassa ja join siiderin...
Ja siitä elämä alkoikin taas helpottaa!
Eilen katselin Elmon pyörimistä lattialla ja tajusin, etten saa
sitäkään hetkeä enää koskaan takaisin. Otin käteeni kameran ja yritin
ikuistaa kameran muistiin yhteistä kierimishetkeä. Kymmenennen kuvan
jälkeen tajusin, ettei hetkiä saa talletettua millekään filmille tai
koneen kovalevylle. Kaikki ihanat - ja ne kurjatkin - asiat tallettuvat
parhaiten minun muistiini. Päätin vakaasti, että tästä lähtien yritän
tallettaa niitä mahdollisimman paljon. Samalla mieleeni palasivat
edesmenneet isovanhempani, jotka tosiaan käyttivät aikansa hyvin.
Harvat lapset ovat saaneet niin paljon huomiota ja läsnäoloa
isovanhemmiltaan kuin minä, sisarukseni ja serkkuni. Osaisinpa minäkin
joskus laittaa asiat yhtä hyvin tärkeysjärjestykseen.
Kaikkein ihaninta on herätä aamuisin lämmin, ihanalta tuoksuva vauva
vierestä. Joskus Elmo hemmottelee minua oikein kunnolla ja väläyttää
aamun ensimmäisen hymyn herätessään. Juuri äsken tainnutin suuren
sankarimme makuuhuoneeseen, kun nukkumatti ei suostunut vierailemaan
vaunuissa. Nukutukseen kului aikaa puolisen tuntia, josta suurimman
osan aikaa Elmo käytti läpsimällä minua kasvoihin ja kourimalla
nenästä. On se ihanaa, kun on juuri löytänyt omat kätensä!
keskiviikko, 2. marraskuu 2005
Kommentit