"Marraskuu, läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun...", lauloi Miljoonasade. Uskomatonta, että nyt jo tosiaankin on jo marraskuu! Ja jouluna meidän Elmo täyttää jo viisi kuukautta.

Eilen illalla - aika väsyneenä - mietin, olenko tosiaan osannut nauttia Elmon ensimmäisestä kolmesta kuukaudesta "täysillä". En varmaankaan, sillä ainakin ensimmäinen kuukausi meni ihan kamalassa sumussa. En edes muista, miten niistä päivistä selvittiin. Paitsi sen perjantain, kun Vesa lähti pelireisulle ja kotiin jäi kaksi itkevää olentoa. Onneksi appivanhemmat tulivat pelastamaan täysin uupuneen äidin ja antoivat puolentoista tunnin hengähdystauon. Kävin saunassa ja join siiderin... Ja siitä elämä alkoikin taas helpottaa!

Eilen katselin Elmon pyörimistä lattialla ja tajusin, etten saa sitäkään hetkeä enää koskaan takaisin. Otin käteeni kameran ja yritin ikuistaa kameran muistiin yhteistä kierimishetkeä. Kymmenennen kuvan jälkeen tajusin, ettei hetkiä saa talletettua millekään filmille tai koneen kovalevylle. Kaikki ihanat - ja ne kurjatkin - asiat tallettuvat parhaiten minun muistiini. Päätin vakaasti, että tästä lähtien yritän tallettaa niitä mahdollisimman paljon. Samalla mieleeni palasivat edesmenneet isovanhempani, jotka tosiaan käyttivät aikansa hyvin. Harvat lapset ovat saaneet niin paljon huomiota ja läsnäoloa isovanhemmiltaan kuin minä, sisarukseni ja serkkuni. Osaisinpa minäkin joskus laittaa asiat yhtä hyvin tärkeysjärjestykseen.

Kaikkein ihaninta on herätä aamuisin lämmin, ihanalta tuoksuva vauva vierestä. Joskus Elmo hemmottelee minua oikein kunnolla ja väläyttää aamun ensimmäisen hymyn herätessään. Juuri äsken tainnutin suuren sankarimme makuuhuoneeseen, kun nukkumatti ei suostunut vierailemaan vaunuissa. Nukutukseen kului aikaa puolisen tuntia, josta suurimman osan aikaa Elmo käytti läpsimällä minua kasvoihin ja kourimalla nenästä. On se ihanaa, kun on juuri löytänyt omat kätensä!