Kuten useat "perheblogin" kirjoittajat ovat jo omissa kirjoituksissaan todenneet, kaikein vaikeinta on löytää aikaa kirjoittamiselle. Kun perheen vekara, eli Elmo on jo untenmailla, en enää jaksa vääntäytyä koneen ääreen. Varsinkin, kun istun näytön edessä muutenkin melkein koko päivän.

Viime keväänä ja kesällä kirjoittelin iltaisin, kun Vesa oli pelireissuilla. Pelikauden päätyttyä löimme pari viikkoa päitä yhteen, kun yhtäkkiä nurkissa pyörikin kaksi aikuista yhden sijaan. Ongelman havaittuamme illan tunnit aikataulutettiin uudelleen. Samalla päätimme, että puolison pitää olla tärkeämpi kuin netti ja kaikki valtakunnan keskusteluryhmät... vaikka välillä olisikin kiva pujahtaa iltaisin blogien ja wikien maailmaan oikein ajan kanssa.

Vaikka kirjoituspuuskani yllättävät aika ajoin, en edelleenkään ole valmis riistämään aikaa Vesalta saati Elmolta, joten näihin puuhiin on revittävä aikaa sieltä, mistä sitä on oikeasti saatavilla eli työmatkoilta. Minä kun istun junissa puolitoista tuntia päivässä. Siinä sitä ehtii tuumata tovin jos toisenkin. Ja nyt siis myös kirjoittaa...


Viime viikonloppu kului hiihtoloman - vaikkakin typistetyn sellaisen - merkeissä. Suuntasimme torstai-iltana maalle Rautakorpeen ja viihdyimme siellä aina sunnuntai-iltaan asti. Pakkanen kiristeli nurkissa ja perille päästyämme saunatuvassa (missä nukumme talvella) lämpötila näytti lupaavasti yhdeksää plusastetta. Toisin oli vanhan talon puolella, missä pakkanen oli jo pujahtanut ovesta sisään, sisälämpötila näytti paria miinusastetta. Kunnon talvipakkaset olivat päässeet yllättämään, eivätkä patterit riittäneet lämmittämään taloa tarpeeksi. Viikonloppuna oli öisin melkein kolmekymmentä astetta pakkasta! Saunatupa saatiin kuitenkin nopeasti lämpenemään ja yhdeltätoista illalla lämpöä oli jo ihan normaalit yhdeksäntoista astetta. Elmo oli nukkunut siihen mennessä jo pari tuntia paksujen vällyjen alla.

Perjantaipäivä oli buukattu perinteisille sukulaisvierailuille. Ensin kyläilimme Leenalla, jossa Elmo nykäisi myös lyhyehköt päiväunet. Elmo pälätti ja polotti Leenalle kuin vanha tuttu ja jopa minä sain hämmästellä Elmon yhä laajenevaa sanavarastoa. Elmo osoitteli Leenalle ikkunasta näkyviä junia ja autoja: "Juna menee tonne, toinen juna. Pakettiauto ajaa." Väinö-hauva oli myös hauska tuttavuus. Elmo vaan on valitettavasti otteissaan vähän liian raju. Väiski nöyrästi kierteli ja väisteli Elmoa aina kun tuo pikku-pygmi uhkasi tulla liian lähelle.


Leenalta suunnistimme Antille ja Sirpalle. Siellä yritimme tehdä pikapyörähdyksen, mutta tuttuun tapaan jumiuduimme pariksi tunniksi.

Illalla tarkoituksemme oli lämmitellä pakkasta pois vanhasta talosta, mutta sisäänpyrkiessäni avain napsahti poikki ja jäi lukkopesään. Ystävällisten sukulaismiesten hyvillä vinkeillä Vesa sai ongittua pätkän pois lukosta, mutta lämmittäminen jäi silti seuraavaan päivään.

Lauantaipäivän vietimme täysin maaseudun rauhassa. Aamupäivällä ulkoilimme ja lämmittelimme vanhaa taloa. Ruuan jälkeen kaaduimme kaikki kolme oikein makeille päiväunille. Iltapäiväkahvit kävimme juomassa iso-mummolla Myllykoskella. Siellä Elmo leikki vanhoilla leluilla, muun muassa minun isäni vanhoilla legoilla!


Illalla lämmitimme jälleen saunan (sehän kuuluu maalla normaaleihin iltarutiineihin). Vesa jopa uskaltautui lumihankeen kierimään, kun minä tarpeeksi yllytin. Minusta on nähtävästi tullut säälittävä arkajalka. Pari vuotta sitten tein lumienkeleitä kilpaa Vesan kanssa pitkin pihamaata...


Kaikki aamut tietysti käynnistyivät MM-kisojen urheilulähetyksillä. Nyt Elmon aikaiset aamuherätykset eivät edes haittanneet, kun kisoja olisi tullut seurattua joka tapauksessa. Parina aamuna Elmo heräsi jo varttia vaille kuusi, avasi verhot ja etsiskeli tikkaa ja muita lintuja ikkunasta. Kun tikkaa ei näkynyt Elmo totesi: "Tikka meni nukkumaan", ja kierähti takaisin Vesan ja minun viereeni lepäilemään. Uni tosin jäi vain Vesan ja minun haaveeksi...


Viikonloppuna totesin jälleen kerran, että saan olla onnellinen, kun meillä on mahdollisuus lomailla paikassa, jossa voi vetää henkeä ilman ylimääräistä hässäkkää. Elmo ja Sofia ovat jo kuudes sukupolvi, jotka tepastelevat Rautakorvessa sijaitsevan maatalon pihalla. Se on ainakin minusta aika vaikuttavaa! Maalla osaan olla iloinen ihan yksinkertaisista asioista, esimerkiksi siitä, että sisällä on lämmin ja tuvan nurkassa on puita valmiiksi kannettuna. Rautakorvessa asiat loksahtavat - ainakin hetkeksi - oikeisiin mittasuhteisiin. Huomasin jälleen käyttäneeni kohtuuttomasti aikaa turhien asioiden vatvomiseen. Mitä sillä on väliä, jos villakoirat juoksevat nurkissa tai lakanoita ei ole mankeloitu. Elämän perusasioita - terveyttä ja perhettä - ei  koskaan saisi pitää itsestäänselvyyksinä.