Hitsi, millainen viikko meillä on takana. Välillä itkettää niin, että
nenäliinat vettyy ja välillä naurattaa niin, että meinaa tipahtaa
sohvalta. Olisikohan hormoneilla jotain tekemistä tämän asian kanssa?!
Onneksi pari viime päivää on mennyt mukavasti. Elmo jopa nukkui ihan
itsekseen ulkona puolitoista tuntia yhteen menoon. Minä tietysti
kyttäsin koko ajan itkuhälyytintä, enkä osannut tehdä yhtään mitään.
Yöt ovat kyllä edelleen ihan yhtä härdelliä, mutta siitä viis! Ei kai
tämä kestä ihan koko loppuelämää...
Viime yönä heräsin
ihmeelliseen piipitykseen. Tietysti juuri silloin, kun Elmo nukkui sitä
kaikkein pisintä unipätkäänsä. No, minä nousin sängystä ja lähdin
suunnistamaan pimeässä talossa ääntä kohti. Eipä mennyt kauaakaan, kun
paikallistin oudon äänentuottajan. Pakastin! Olin tietysti jättänyt
illalla sämpylöitä pakastaessani oven raolleen. Onneksi meillä on
super-hyper-varusteltu pakastin, joka ilmoittaa, kun lämpötila kaapissa
kohoaa...
Vesan pesiskauden aloitus alkaa uhkaavasti
lähestyä. Minuun iski paniikki tiisti-iltana (väsyneenä tottakai) ja
aloitin kamalan valituksen ja vinkumisen aiheesta "pesis ja jatkuva
poissaolo kotoa". Onhan se totta, että Vesa on talvella ja varsinkin
kesällä paljon poissa kotoa, eikä "pesisleskenä" olo aina ole pelkkää
herkkua. Tällä hetkellä minulla pyörii päässä myös Elmon mahdolliset
korvatulehdukset ja edelleen ne huonosti nukutut yöunet. Mutta ei kai
sitä voi murehtia etukäteen elämätöntä elämää. Jos ongelmia tulee, ne
ratkaistaan sitten, ei nyt. Ja onneksi viisaat vanhempani antoivat
jälleen kerran uusia näkökulmia aiheeseen. Saan kyllä tukea ja turvaa,
jos väsymys yllättää kesken kauden. Aina ei tarvitse jaksaa yksin... Se
on kai minun vaikein läksyni.
Olen siis vakaasti päättänyt
tukea ja kannustaa Vesaa peleissä ja pelien ulkopuolella. Eikö
naimisiin mennessäkin luvata, että "... niin myötä- kuin
vastoinkäymisissä..."? Toisaalta minusta on ihan mukava kuulua edelleen
siihen vanhaan kunnon pesisporukkaan, jossa keskustelut pyörivät lähes
aina sen pyöreän pallon ympärillä. Ja ehkä vähän miehien... ja jatkossa
lapsien!
Toinen suuri päätös liittyy myös pesikseen. Sain
eilen puhelinsoiton ystävältä Hämeenlinnasta. Siellä mukava ryhmä
naisia kaipaa kuulemma täydennystä maakuntasarjan joukkueeseen. Minun
päätökseni syntyi varsin nopeasti. Ilman muuta mukaan... Nyt vaan
täytyy luottaa siihen, että lahjattomat harjoittelee...!
torstai, 17. marraskuu 2005
Kommentit