Pääsiäisloma sujui aurinkoisessa, vaikkakin välillä kovin tuulisesessa säässä Rautakorvessa. Jos minun pitäisi valita paras tuoksu maailmassa, se olisi ehdottomasti lämpenevän maan tuoksu keväisin. Ja erityisesti maalla Rautakorvessa. Jäin monta kertaa illalla saunomisen jälkeen pihalle tuoksuttelemaan lähestyvän kesän tuoksua! Samalla ihastelin taivaalla loistavia triljoonia tähtiä. Nekään eivät oikeasti näytä kaupungissa yhtään miltään...

Elmo ja minä saavuimme maalle jo perjantaina, Vesa körötteli junalla lauantaina perässä. Muita lomailijoita Rautakorvessa olivat Maikko, ukki, Anu ja Eetu. Mitään sen kummempaa emme saaneet aikaiseksi, mutta maalla sekin riittää. Päivät täyttyvät helposti ihan normaaleista arkirutiineista; tiskaamisesta, ruuanlaitosta, pihatöistä, talojen lämmittämisestä ja saunomisesta. Minä jopa ehdin ottaa päiväunetkin Elmon kanssa lauantaina. Sunnuntaina haimme mummon päiväseuraksi ja myöhemmin illalla saapuivat Anne ja Inkeri illanistujaisiin. Olisi kiva ollut olla kärpäsenä katossa, kun me kaikki - aikamoisen kovaääniset - sukulaiset keskustelimme yhteen ääneen ja yritimme saada toisiltamme sananvuoroa. Pääasia on kuitenkin se, että on hauskaa!

Elmo oppi reissulla taas monta uutta sanaa ja asiaa. Eritysmaininan ansaitsee Elmon "kiitos"-sanan kiitettävän tehokas ja usein toistuva käyttö. Elmo nimittäin muisti kiittää lähestulkoon kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Esimerkiksi Vesaa Elmo kiitti siitä, että isä otti reino-tossut jalasta päiväunien ajaksi. Ukki ja Anu taas saivat kiitosta siitä, että Elmo pääsi pois saunasta ja kylvystä. Toivottavasti kiittäminen jatkuu myös kotona ja päiväkodissa... Ohessa pari viikonloppuna otettua kuvaa.

510756.jpg
Elmo touhuaa ja selittää tohkeissaan jotain...

510755.jpg
Elmo tutustuu kuuseen ja käpyihin.

510758.jpg
Ukin kanssa retkellä "isolla kuusella". Kyseinen kuusi on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu. Sen alimmat oksat ulottuvat maahan asti ja sen suojassa voi pidätellä jopa sadetta. Kuusi on valtavan kokoinen ja sen yhdestä juuresta on kasvanut kuvan etualalla oleva toinen kuusi.